Suomi-neito pyörtyy, hakekaa sokeria

Katsokaa hyvät ihmiset Suomea. Kansallisromanttisten kuvien vaalea neito täyttää 98 vuotta. Kuunnelkaa, kuinka kauniisti päättäjät puhuvat yhteisestä tarinastamme linnan juhlilla ja miettikää, millainen ristiriita illuusioiden ja todellisuuden välille on revennyt.

Suomi on rikki. Suomi ei toimi.

Suomalaiset ovat vajonneet mielentilaan, jota kutsun aggressiiviseksi apatiaksi. Suuri osa porukasta on jäykistynyt odottelemaan parempia aikoja ja reagoi voimakkaasti vähäisiinkin muutospaineisiin. Synkkä kiukku leviää ja tarttuu kuin musta surma.

Raikkaasta Suomi-neidosta ei ole enää juuri tuoksuakaan jäljellä. Hän seisoo yksin pimeällä päätepysäkillä ja näyttää epäsiistiltä laitapuolen kulkijalta. Taakse ovat jääneet ne hienot vuodet, jolloin hän teki reippaasti töitä, koulutti lapsensa paremmin kuin kukaan, nosti hyvinvointinsa ennätysvauhtia maailman huipulle. Muut juoksevat hänen ohitseen, tulevatpa he sitten idästä ja lännestä.

Pääministeri Sipilä on kertonut, että hallitus ottaa ohjakset uudelleen käsiinsä. Sipilä uskoo edelleen, että demokraattisesti valittu hallitus johtaa maata eikä AKT:n äijien mafia.

Tulossa on lakien sarja, joihin on ihan turha liittää pakko-etuliitettä, sillä vapaaehtoisesti noudatettavia lakeja ei ole olemassakaan. Sairauskarenssia, lomarahoja ja lomia leikataan. Pakettiin pitää kuulua myös yleissitovuuden poistaminen ja laki paikallisesta sopimisesta.

***

Julkisuudessa on pitkään esitetty, että Suomen politiikka on kurjistavaa politiikkaa. Olen itse yhä enemmän samaa mieltä.

Leikkaukset laskevat kansantuotetta, eikä kasvua ruokkivaa dynamiikkaa synny, kun rakennemuutokset ovat juuttuneet vahvojen eturyhmien jarrutukseen.

Elvytyksessä on ilman muuta järkeä, kun potilas tekee kuolemaa. Potilas ei saa menehtyä operaatioon, jossa häntä korjataan. Myös toipumiseen pitää varata aikaa.

Näiden syiden vuoksi Suomen pitää aloittaa nyt raskaan sarjan elvytys, joka kiihdyttää tilapäisesti velkaantumista. Elvytystä ei saa kuitenkaan haaskata mädäntyneiden julkisen sektorin rakenteiden ylläpitämiseen niin kuin vasemmisto ja muutamat ongelmia vähättelevät professorit haluavat.

Tehokkain keino elvytykseen on antaa rahaa ja positiivisia kannustimia kansalle. Tarkoitan massiivista ansiotuloveron ja yhteisöveron alennusta, jonka tärkein perustelu on tämä:

Veroale tarvitaan voitelemaan välttämättömien rakenteita muokkaavien ja kustannustasoa leikkaavien lakien läpimenoa. Massiivinen tarkoittaa miljardeja eikä miljoonia. Voitelu tarkoittaa sitä, että kaikille jää enemmän rahaa käteen joka kuukausi. Kaikkien pitää voittaa, jotta paketti voidaan saada aikaiseksi.

***

Tämä maa ei herää apatiastaan varovaisella hieromisella. Vuoden 2016 veroalesta pitäisi siksi tehdä historiallisen suuri.

Aloitetaan ansiotuloveroista. Niitä pitäisi leikata viidenneksellä kaikissa tuloluokissa.

Tämä saattaa tuntua radikaalilta linjaukselta, mutta tarkoittaa käytännössä sitä, että suomalaisen keskiluokan verorasitus laskee eurooppalaiselle tasolle. Kansa saa käyttöönsä viisi miljardia euroa enemmän rahaa vuodessa. Taloutta elvyttävä ja työllistävä vaikutus alkaa välittömästi.

Veroalen toinen tärkeä komponentti on yhteisövero, joka pitäisi laskea 20 prosentista 13 prosenttiin.

Yhteisövero on taloudellisen aktiviteetin kannalta kaikkein haitallisin vero.

Pienempi yhteisövero ohjaa monikansalliset yritykset maksamaan veronsa Suomeen ja toimii erinomaisina kannustimena yrittäjille. He palkkaavat ahneuksissaan lisää työntekijöitä voittoa tekemään. Sen pitäisi olla hyvä juttu niin valtiontaloudelle kuin työtä vailla oleville työttömillekin.

Jos nämä toimet eivät riitä kansan ja yritysten luottamuksen palauttamiseksi, niin sitten voidaan vetää ruksit koko Suomen päälle.

Viimeinen sammuttaa valot myös kätilöiltä. Jos Suomi ei saa korjattua kurssiaan, luottoluokittajat kääntävät peukalonsa alas. Lopulta rahan hinta muuttuu sietämättömän korkeaksi. Silloin edessä ovat 10-30 prosentin palkanalennukset ja massiiviset irtisanomiset julkiselle sektorille.

Tällaista katastrofia on vaikea uskoa mahdolliseksi, mutta Espanjassa ja Kreikassa tämä on jo arkea. Jos kreikkalaiset voisivat kääntää kelloa takaisin ja suostua 5 prosentin leikkauksiin välttääkseen 30 prosentin palkka-alen ja valtavan työttömyyden, he tekisivät sen varmasti.

Me olemme nyt siinä pisteessä, jossa kreikkalaiset haluaisivat olla. Suomi on itsenäinen ja päättää omista asioistaan. Meillä on vielä mahdollisuus.

***

Rohkea veroale olisi äärimmäisen vaikea ratkaisu monille päättäjille. Vuoden 2016 suuressa verouudistuksessa pitäisi siksi tehdä myös joitakin kiristyksiä.

Ehdotan päätöksiä, jotka aiheuttavat mahdollisimman vähän haittaa taloudelle. Suosittelen, että verotuksen painopistettä siirretään taloudellista toimeliaisuutta edistävistä verottajan luokista niihin, jotka eivät liiku.

Suurin mahdollisuus liittyy kiinteistöveroihin. Kakkosena tulee perintöverojen kiristäminen ja kolmantena yritysten korkovähennyksen poistaminen.

Suomi voi jopa kolminkertaistaa kiinteistöveron kertymän, jos haluaa.

Kiinteistöverojen korotus kirvelee monia, erityisesti varakkaita suomalaisia kuten minua, mutta koettakaapa siirtää kiinteistöt Portugaliin?

Ei onnistu. Kiinteistöt ovat laiskaa pääomaa. Niiden verotusta pitää kiristää, jotta työn ja yrittämisen verotus voidaan pitää kannustavalla tasolla.

Näin tekee muun muassa Iso-Britannia. Korkea kiinteistövero ei näytä häiritsevän talouden kehitystä. Maa on täynnä upeita kartanoita, ja maailman kalleimmat asunnot ovat Lontoossa.

Suurten kiinteistöjen ja maa-alueiden omistajat suuttuvat varmasti, jos Suomi korottaa kiinteistöveroa. Se on ymmärrettävää. Uskon heidän kuitenkin nielevän pettymyksensä. Lopulta hekin ymmärtävät, että kiinteistöjen hinnat voivat romahtaa, jos maan taloutta ei saada käännettyä kasvuun.

Perintöverojen kertymä voitaisiin niin ikään kolminkertaistaa.

Periminen on työn tekemiseen verrattuna helppoa. Läheisen ihmisen kuolema on aina suuri menetys, mutta sen seurauksena saatu lisävarallisuus tulee meille kaikille eteen ilman suurempia ponnisteluja.

Perintöverolle asettaisin kuitenkin – käytännön syistä – kuolinpesäkohtaisen 1 miljoonan euron maksimin. Suuristakaan perinnöistä ei kannettaisi miljoonaa enempää veroa. Rikkaimmatkin suvut maksavat sen verran, jotta heidän ei tarvitse ryhtyä optimoimaan veroja tai muuttaa pois maasta.

Voisi olla jopa niin että veron voi maksaa suoraan pesä. Osa varakkaista ikäihmisistä varautuisi jo etukäteen kuolemaansa ja säästäisi tilille käteistä rahaa verojen maksuun. Perinnössä jaettavat kesämökit eivät silloin joutuisi myyntilistalle.

Reippaan yhtiöveroalennuksen kyytipoikana voisi poistaa yrityksissä velkojen korkovähennysoikeuden. Korot ovat voitonjaon erä samalla tavalla kuin osingot, ja pääomasijoitusyhtiöt käyttävät tätä mahdollisuutta kikkaillakseen verot ulos Suomesta. Reikä kannattaa sulkea, koska siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

***

Kiinteistö- ja perintöverojen kiristykset vaativat varmasti vielä sulattelua. Jätetään ne kypsymään ja katsotaan kokonaisuutta. Se näyttää tällaiselta:

- Ansiotuloverot (valtio ja kunnat) alennus 6 mrd (valtio rahoittaa kuntien veroalennuksen vajeen)

- Yhteisöverotulot alennus 1,5 mrd

- Kiinteistöverot + 3 mrd

- Perintöverot +1,5 mrd

Kokonaisuus johtaa siihen, että lyhyellä aikavälillä valtio ottaa lisävelkaa noin 3-4 miljardia vuodessa. Tämä on kuitenkin ns. staattinen laskutapa, joka ei ota huomioon dynaamisia kasvuvaikutuksia.

Suuri osa veroalesta tulee takaisin dynaamisina vaikutuksina, kun raha alkaa kiertää ja ja kansalaisten luottamus tulevaisuuteen palautuu. Puhumattakaan siitä, että tällä veroalella saadaan ostettua kansalaisten hyväksyntä työmarkkinoiden välttämättömälle uudistuspaketille.

Työelämäänsä uudistaneen ja rakenteitaan tervehdyttäneen Ruotsin kansantalous on kasvanut vuoden 2007 jälkeen 20 prosenttia enemmän kuin Suomen.

Jos Suomen talous olisi 20 prosenttia suurempi, meillä olisi reilusti ylijäämäinen valtiontalous. Esittämäni mukainen verotaso olisi silloin luonteva valinta. Rahaa riittäisi myös investointeihin.

***

Suomi tarvitsee massiivisen verouudistuksen, jotta aggressiivinen apaattisuuden aikaansaama kurjistumisen kierre voidaan katkaista. Jos edellä mainitut kiinteistö- ja perintöverojen kiristykset tuntuvat liian vaikeilta, kokonaisuus voidaan toteuttaa hiukan uhkarohkeasti myös ilman niitä.

Tällaista linjausta voidaan perustella mm. oikeudenmukaisuudella ja kansalaisten yhdenvertaisuudella.

Tällä hetkellä Suomi ottaa velkaa, jotta kaikki julkisen sektorin työntekijät voidaan pitää viimeistäkin byrokraattia myöten töissä.

Oikeudenmukaisuuden nimissä velkaelvytystä pitäisi käyttää yhtä lailla yksityisen sektorin tueksi. Jos yksi 10 miljardia vajeesta menee julkisen sektorin työntekijöiden hyväksi, olisi tasapuolista ottaa toinen 10 miljardia yksityisen sektorin ihmisten hyväksi. Jos edes puolet siitä toteutuisi, olisimme oikealla tiellä.

Suomen valtio ja kunnat maksavat joka kuukausi tuhansille virkamiehille siitä, että he vaikeuttavat työkseen yritysten ja yksilöiden toimintaa. Julkisen sektorin hallintorakenteet ovat kasvaneet, ja niiden on helpompi kohdistaa taloudellinen paine kenttätyötä tekevään suorittavaan portaaseen kuin leikata omista resursseistaan.

Julkisen sektorin tehtävänä on tuottaa palveluja kansalaisille eikä työllistää toisia selvityksillä ja pyörittää hallintorakenteita, joista hyötyvät vain byrokraatit itse.

Sanotaan tämä nyt hyvin selvästi, väärinkäsitysten välttämiseksi:

Suomen julkisella sektorilla työskentelee ihmisiä, joiden työ on äärimmäisen tärkeää. Sairaanhoitajat, poliisit, opettajat ja muutamat muut ammattiryhmät kuuluvat tähän joukkoon. Veronmaksajien palveluksessa työskentelee kuitenkin myös sellaisia ihmisiä, joiden työ ei ole ehdottoman välttämätöntä tai joiden työ on jopa yhteisen edun vastaista.

Jälkimmäistä ryhmää joudutaan supistamaan, jotta hoitajien ja opettajien rivejä ei tarvitse harventaa. Sen lisäksi tarvitaan maltilliset heikennykset työehtoihin, jotka hoitajien ja opettajien kannattaisi hyväksyä oman etunsa vuoksi – jotta työn kuormitus ei muodostuisi kohtuuttomaksi.

Massiivinen ansiotuloveron kevennys korvaisi heidän etuihinsa tehtävät heikennykset täysimääräisesti. Ostovoima säilyisi ennallaan. Työehdot ovat tärkeitä, mutta työpaikat ovat vielä tärkeämpiä.