Perinteinen maakunta-ajattelu
tekee näyttävän paluun. Samalla se saa kuraa niskaansa, eikä ihan suotta.
Alueiden valta ei kuitenkaan johda automaattisesti siihen, ettei alueiden
muodostama valtio voisi menestyä. Mieleen tulee Sveitsi.
Pääministeri Sipilä
neuvotteli puolueelleen paremman lopputuloksen kuin etukäteen veikkasin.
Kokoomus lepsuili. Jos neuvotteluprosessin aikana sanoo, että tavoite on 5
mutta kompromissiksi kelpaa 12, se on neuvotteluteknisesti sama kuin ehdottaisi
suoraan kahtatoista aluetta. Ilmeisesti Kokoomukselle oli tärkeintä saada
yksityiset palveluntuottajat tasa-arvoisiksi kilpailemaan julkisten palveluiden
rinnalle. En usko, että sitä Sipiläkään vastusti, vaikka toista mieltä saattoi
olla Keskustan perinteisempi siipi.
Minulle oli yllätys että
Sote-paketin kylkiäisenä on tulossa hallintoporras, jolle kasataan muitakin
tehtäviä. Olen huolissani siitä, mitä normien purkamisesta tulee, kun läänitaso
tulee takaisin uudestisyntyneenä itsehallintona. Huolta ei olisi, mikäli
aikoinaan lääniuudistuksessa olisi poistettu kunnat eikä läänit. Nyt kunnat
säilyvät ja saamme niiden päälle 18 itsehallintoaluetta ja 15 sote-aluetta,
joiden tuottavuus ja tehokkuus jää asiantuntijoiden arvioiden mukaan selvästi
heikommaksi kuin viiden alueen.
Tämä kertoo vakavasti siitä,
ettei kriisitietoisuus ole Suomessa vieläkään riittävän suurta. Omat edut ja
vallankäytön himmelinrakennushimo ajoivat yhteisen edun ohi. Minusta
hallituskysymys olisi pitänyt olla seuraava: Saadaanko hyötyjä riittävästi
kestävyysvajeen kuromiseksi? Ette tätä uhkausta kuulleet, koska se ei
puolueiden pamppuja oikeasti liikuta. Vanhan kulttuurin ja vanhojen rakenteiden
muodostama kitka on paha vastustaja kenelle tahansa uudistajalle, eikä tämä ole
ainoastaan julkisen sektorin ongelma.
