lauantai 7. marraskuuta 2015

Maakuntahallinnon paluu ja Sote-soppaa

Perinteinen maakunta-ajattelu tekee näyttävän paluun. Samalla se saa kuraa niskaansa, eikä ihan suotta. Alueiden valta ei kuitenkaan johda automaattisesti siihen, ettei alueiden muodostama valtio voisi menestyä. Mieleen tulee Sveitsi.

Pääministeri Sipilä neuvotteli puolueelleen paremman lopputuloksen kuin etukäteen veikkasin. Kokoomus lepsuili. Jos neuvotteluprosessin aikana sanoo, että tavoite on 5 mutta kompromissiksi kelpaa 12, se on neuvotteluteknisesti sama kuin ehdottaisi suoraan kahtatoista aluetta. Ilmeisesti Kokoomukselle oli tärkeintä saada yksityiset palveluntuottajat tasa-arvoisiksi kilpailemaan julkisten palveluiden rinnalle. En usko, että sitä Sipiläkään vastusti, vaikka toista mieltä saattoi olla Keskustan perinteisempi siipi.

Minulle oli yllätys että Sote-paketin kylkiäisenä on tulossa hallintoporras, jolle kasataan muitakin tehtäviä. Olen huolissani siitä, mitä normien purkamisesta tulee, kun läänitaso tulee takaisin uudestisyntyneenä itsehallintona. Huolta ei olisi, mikäli aikoinaan lääniuudistuksessa olisi poistettu kunnat eikä läänit. Nyt kunnat säilyvät ja saamme niiden päälle 18 itsehallintoaluetta ja 15 sote-aluetta, joiden tuottavuus ja tehokkuus jää asiantuntijoiden arvioiden mukaan selvästi heikommaksi kuin viiden alueen.

Tämä kertoo vakavasti siitä, ettei kriisitietoisuus ole Suomessa vieläkään riittävän suurta. Omat edut ja vallankäytön himmelinrakennushimo ajoivat yhteisen edun ohi. Minusta hallituskysymys olisi pitänyt olla seuraava: Saadaanko hyötyjä riittävästi kestävyysvajeen kuromiseksi? Ette tätä uhkausta kuulleet, koska se ei puolueiden pamppuja oikeasti liikuta. Vanhan kulttuurin ja vanhojen rakenteiden muodostama kitka on paha vastustaja kenelle tahansa uudistajalle, eikä tämä ole ainoastaan julkisen sektorin ongelma.