tiistai 27. lokakuuta 2015

Että väsähdinkö Billnäsiin?

Tänään tulee kuluneeksi vuosi siitä kun Billnäsin ruukissa portti suljettiin ja lämmöt laskettiin ylläpitotasolle. Sattumalta tämä on myös päivä kun muutan kotini Suomesta Singaporeen. Monet ovat kysyneet, että muutanko minä Suomesta, koska väsyin ja kyllästyin ruukinomistajan hommiin Billnäsissä?

En todellakaan kyllästynyt. Billnäs on minulle intohimo! Ymmärrän, että läpimurto sen kehittämiseksi vaatii aikaa. Ymmärrän myös, että Billnäsin aika ei ole vielä mutta en ole luovuttanut, vaan jään odottamaan.


Elokuussa valmistuneen asemakaavan valitusaika päättyi äsken. Neljää valitusta käsitellään hallinto-oikeuksissa vuosia. Samalla pitäisi päästä eroon kulttuurimaisemaa pilaavista pusikoista. Puunkaatoluvat ovat samassa hallinto-oikeusprosessissa ELY-keskuksen valitettua niistä. 

Minulla on unelma, että suomalaiset olisivat rohkeiden ratkaisujen tekijöinä edes puoleksi niin tehokkaita kuin ovat valittajina. Tulevaisuus varmaankin muuttaa kaiken, mutta siihen saakka Suomi on pienten ajatusten suurvalta.

Kiinassa rakennetaan maailman pisintä ja korkeinta lasipohjaista siltaa Zhanjiajien kansallispuistoon. Kuvitelkaapa tuollainen silta Oulankajoen kuohujen ylle Kuusamoon – tai vielä suurempi.

Maailmanluokan elämys voisi tuoda Koillismaalle parisataatuhatta uutta turistia vuodessa. Jos jokainen kävijä käyttää paikan päällä 500 euroa, rahavirta nousee miljardiin euroon kymmenessä vuodessa.

Tällainen ajatus on kuitenkin liian suuri Suomeen, koska kyse on palvelusta eikä teollisuudesta. Ympäristösyiden takia torjumme kansallispuistojen ja muiden kulttuurimaisemien kehittämisen. Sitten rakennamme lähistölle tehtaan tai kaivoksen.

Suomen kannattaisi ajatella isommin. Uskon, että pienen harhailun jälkeen Suomikin löytää paikkansa ja roolissa tässä uudessa maailmassa.