Suomi-neito pyörtyy, hakekaa sokeria

Katsokaa hyvät ihmiset Suomea. Kansallisromanttisten kuvien vaalea neito täyttää 98 vuotta. Kuunnelkaa, kuinka kauniisti päättäjät puhuvat yhteisestä tarinastamme linnan juhlilla ja miettikää, millainen ristiriita illuusioiden ja todellisuuden välille on revennyt.

Suomi on rikki. Suomi ei toimi.

Suomalaiset ovat vajonneet mielentilaan, jota kutsun aggressiiviseksi apatiaksi. Suuri osa porukasta on jäykistynyt odottelemaan parempia aikoja ja reagoi voimakkaasti vähäisiinkin muutospaineisiin. Synkkä kiukku leviää ja tarttuu kuin musta surma.

Raikkaasta Suomi-neidosta ei ole enää juuri tuoksuakaan jäljellä. Hän seisoo yksin pimeällä päätepysäkillä ja näyttää epäsiistiltä laitapuolen kulkijalta. Taakse ovat jääneet ne hienot vuodet, jolloin hän teki reippaasti töitä, koulutti lapsensa paremmin kuin kukaan, nosti hyvinvointinsa ennätysvauhtia maailman huipulle. Muut juoksevat hänen ohitseen, tulevatpa he sitten idästä ja lännestä.

Pääministeri Sipilä on kertonut, että hallitus ottaa ohjakset uudelleen käsiinsä. Sipilä uskoo edelleen, että demokraattisesti valittu hallitus johtaa maata eikä AKT:n äijien mafia.

Tulossa on lakien sarja, joihin on ihan turha liittää pakko-etuliitettä, sillä vapaaehtoisesti noudatettavia lakeja ei ole olemassakaan. Sairauskarenssia, lomarahoja ja lomia leikataan. Pakettiin pitää kuulua myös yleissitovuuden poistaminen ja laki paikallisesta sopimisesta.

***

Julkisuudessa on pitkään esitetty, että Suomen politiikka on kurjistavaa politiikkaa. Olen itse yhä enemmän samaa mieltä.

Leikkaukset laskevat kansantuotetta, eikä kasvua ruokkivaa dynamiikkaa synny, kun rakennemuutokset ovat juuttuneet vahvojen eturyhmien jarrutukseen.

Elvytyksessä on ilman muuta järkeä, kun potilas tekee kuolemaa. Potilas ei saa menehtyä operaatioon, jossa häntä korjataan. Myös toipumiseen pitää varata aikaa.

Näiden syiden vuoksi Suomen pitää aloittaa nyt raskaan sarjan elvytys, joka kiihdyttää tilapäisesti velkaantumista. Elvytystä ei saa kuitenkaan haaskata mädäntyneiden julkisen sektorin rakenteiden ylläpitämiseen niin kuin vasemmisto ja muutamat ongelmia vähättelevät professorit haluavat.

Tehokkain keino elvytykseen on antaa rahaa ja positiivisia kannustimia kansalle. Tarkoitan massiivista ansiotuloveron ja yhteisöveron alennusta, jonka tärkein perustelu on tämä:

Veroale tarvitaan voitelemaan välttämättömien rakenteita muokkaavien ja kustannustasoa leikkaavien lakien läpimenoa. Massiivinen tarkoittaa miljardeja eikä miljoonia. Voitelu tarkoittaa sitä, että kaikille jää enemmän rahaa käteen joka kuukausi. Kaikkien pitää voittaa, jotta paketti voidaan saada aikaiseksi.

***

Tämä maa ei herää apatiastaan varovaisella hieromisella. Vuoden 2016 veroalesta pitäisi siksi tehdä historiallisen suuri.

Aloitetaan ansiotuloveroista. Niitä pitäisi leikata viidenneksellä kaikissa tuloluokissa.

Tämä saattaa tuntua radikaalilta linjaukselta, mutta tarkoittaa käytännössä sitä, että suomalaisen keskiluokan verorasitus laskee eurooppalaiselle tasolle. Kansa saa käyttöönsä viisi miljardia euroa enemmän rahaa vuodessa. Taloutta elvyttävä ja työllistävä vaikutus alkaa välittömästi.

Veroalen toinen tärkeä komponentti on yhteisövero, joka pitäisi laskea 20 prosentista 13 prosenttiin.

Yhteisövero on taloudellisen aktiviteetin kannalta kaikkein haitallisin vero.

Pienempi yhteisövero ohjaa monikansalliset yritykset maksamaan veronsa Suomeen ja toimii erinomaisina kannustimena yrittäjille. He palkkaavat ahneuksissaan lisää työntekijöitä voittoa tekemään. Sen pitäisi olla hyvä juttu niin valtiontaloudelle kuin työtä vailla oleville työttömillekin.

Jos nämä toimet eivät riitä kansan ja yritysten luottamuksen palauttamiseksi, niin sitten voidaan vetää ruksit koko Suomen päälle.

Viimeinen sammuttaa valot myös kätilöiltä. Jos Suomi ei saa korjattua kurssiaan, luottoluokittajat kääntävät peukalonsa alas. Lopulta rahan hinta muuttuu sietämättömän korkeaksi. Silloin edessä ovat 10-30 prosentin palkanalennukset ja massiiviset irtisanomiset julkiselle sektorille.

Tällaista katastrofia on vaikea uskoa mahdolliseksi, mutta Espanjassa ja Kreikassa tämä on jo arkea. Jos kreikkalaiset voisivat kääntää kelloa takaisin ja suostua 5 prosentin leikkauksiin välttääkseen 30 prosentin palkka-alen ja valtavan työttömyyden, he tekisivät sen varmasti.

Me olemme nyt siinä pisteessä, jossa kreikkalaiset haluaisivat olla. Suomi on itsenäinen ja päättää omista asioistaan. Meillä on vielä mahdollisuus.

***

Rohkea veroale olisi äärimmäisen vaikea ratkaisu monille päättäjille. Vuoden 2016 suuressa verouudistuksessa pitäisi siksi tehdä myös joitakin kiristyksiä.

Ehdotan päätöksiä, jotka aiheuttavat mahdollisimman vähän haittaa taloudelle. Suosittelen, että verotuksen painopistettä siirretään taloudellista toimeliaisuutta edistävistä verottajan luokista niihin, jotka eivät liiku.

Suurin mahdollisuus liittyy kiinteistöveroihin. Kakkosena tulee perintöverojen kiristäminen ja kolmantena yritysten korkovähennyksen poistaminen.

Suomi voi jopa kolminkertaistaa kiinteistöveron kertymän, jos haluaa.

Kiinteistöverojen korotus kirvelee monia, erityisesti varakkaita suomalaisia kuten minua, mutta koettakaapa siirtää kiinteistöt Portugaliin?

Ei onnistu. Kiinteistöt ovat laiskaa pääomaa. Niiden verotusta pitää kiristää, jotta työn ja yrittämisen verotus voidaan pitää kannustavalla tasolla.

Näin tekee muun muassa Iso-Britannia. Korkea kiinteistövero ei näytä häiritsevän talouden kehitystä. Maa on täynnä upeita kartanoita, ja maailman kalleimmat asunnot ovat Lontoossa.

Suurten kiinteistöjen ja maa-alueiden omistajat suuttuvat varmasti, jos Suomi korottaa kiinteistöveroa. Se on ymmärrettävää. Uskon heidän kuitenkin nielevän pettymyksensä. Lopulta hekin ymmärtävät, että kiinteistöjen hinnat voivat romahtaa, jos maan taloutta ei saada käännettyä kasvuun.

Perintöverojen kertymä voitaisiin niin ikään kolminkertaistaa.

Periminen on työn tekemiseen verrattuna helppoa. Läheisen ihmisen kuolema on aina suuri menetys, mutta sen seurauksena saatu lisävarallisuus tulee meille kaikille eteen ilman suurempia ponnisteluja.

Perintöverolle asettaisin kuitenkin – käytännön syistä – kuolinpesäkohtaisen 1 miljoonan euron maksimin. Suuristakaan perinnöistä ei kannettaisi miljoonaa enempää veroa. Rikkaimmatkin suvut maksavat sen verran, jotta heidän ei tarvitse ryhtyä optimoimaan veroja tai muuttaa pois maasta.

Voisi olla jopa niin että veron voi maksaa suoraan pesä. Osa varakkaista ikäihmisistä varautuisi jo etukäteen kuolemaansa ja säästäisi tilille käteistä rahaa verojen maksuun. Perinnössä jaettavat kesämökit eivät silloin joutuisi myyntilistalle.

Reippaan yhtiöveroalennuksen kyytipoikana voisi poistaa yrityksissä velkojen korkovähennysoikeuden. Korot ovat voitonjaon erä samalla tavalla kuin osingot, ja pääomasijoitusyhtiöt käyttävät tätä mahdollisuutta kikkaillakseen verot ulos Suomesta. Reikä kannattaa sulkea, koska siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

***

Kiinteistö- ja perintöverojen kiristykset vaativat varmasti vielä sulattelua. Jätetään ne kypsymään ja katsotaan kokonaisuutta. Se näyttää tällaiselta:

- Ansiotuloverot (valtio ja kunnat) alennus 6 mrd (valtio rahoittaa kuntien veroalennuksen vajeen)

- Yhteisöverotulot alennus 1,5 mrd

- Kiinteistöverot + 3 mrd

- Perintöverot +1,5 mrd

Kokonaisuus johtaa siihen, että lyhyellä aikavälillä valtio ottaa lisävelkaa noin 3-4 miljardia vuodessa. Tämä on kuitenkin ns. staattinen laskutapa, joka ei ota huomioon dynaamisia kasvuvaikutuksia.

Suuri osa veroalesta tulee takaisin dynaamisina vaikutuksina, kun raha alkaa kiertää ja ja kansalaisten luottamus tulevaisuuteen palautuu. Puhumattakaan siitä, että tällä veroalella saadaan ostettua kansalaisten hyväksyntä työmarkkinoiden välttämättömälle uudistuspaketille.

Työelämäänsä uudistaneen ja rakenteitaan tervehdyttäneen Ruotsin kansantalous on kasvanut vuoden 2007 jälkeen 20 prosenttia enemmän kuin Suomen.

Jos Suomen talous olisi 20 prosenttia suurempi, meillä olisi reilusti ylijäämäinen valtiontalous. Esittämäni mukainen verotaso olisi silloin luonteva valinta. Rahaa riittäisi myös investointeihin.

***

Suomi tarvitsee massiivisen verouudistuksen, jotta aggressiivinen apaattisuuden aikaansaama kurjistumisen kierre voidaan katkaista. Jos edellä mainitut kiinteistö- ja perintöverojen kiristykset tuntuvat liian vaikeilta, kokonaisuus voidaan toteuttaa hiukan uhkarohkeasti myös ilman niitä.

Tällaista linjausta voidaan perustella mm. oikeudenmukaisuudella ja kansalaisten yhdenvertaisuudella.

Tällä hetkellä Suomi ottaa velkaa, jotta kaikki julkisen sektorin työntekijät voidaan pitää viimeistäkin byrokraattia myöten töissä.

Oikeudenmukaisuuden nimissä velkaelvytystä pitäisi käyttää yhtä lailla yksityisen sektorin tueksi. Jos yksi 10 miljardia vajeesta menee julkisen sektorin työntekijöiden hyväksi, olisi tasapuolista ottaa toinen 10 miljardia yksityisen sektorin ihmisten hyväksi. Jos edes puolet siitä toteutuisi, olisimme oikealla tiellä.

Suomen valtio ja kunnat maksavat joka kuukausi tuhansille virkamiehille siitä, että he vaikeuttavat työkseen yritysten ja yksilöiden toimintaa. Julkisen sektorin hallintorakenteet ovat kasvaneet, ja niiden on helpompi kohdistaa taloudellinen paine kenttätyötä tekevään suorittavaan portaaseen kuin leikata omista resursseistaan.

Julkisen sektorin tehtävänä on tuottaa palveluja kansalaisille eikä työllistää toisia selvityksillä ja pyörittää hallintorakenteita, joista hyötyvät vain byrokraatit itse.

Sanotaan tämä nyt hyvin selvästi, väärinkäsitysten välttämiseksi:

Suomen julkisella sektorilla työskentelee ihmisiä, joiden työ on äärimmäisen tärkeää. Sairaanhoitajat, poliisit, opettajat ja muutamat muut ammattiryhmät kuuluvat tähän joukkoon. Veronmaksajien palveluksessa työskentelee kuitenkin myös sellaisia ihmisiä, joiden työ ei ole ehdottoman välttämätöntä tai joiden työ on jopa yhteisen edun vastaista.

Jälkimmäistä ryhmää joudutaan supistamaan, jotta hoitajien ja opettajien rivejä ei tarvitse harventaa. Sen lisäksi tarvitaan maltilliset heikennykset työehtoihin, jotka hoitajien ja opettajien kannattaisi hyväksyä oman etunsa vuoksi – jotta työn kuormitus ei muodostuisi kohtuuttomaksi.

Massiivinen ansiotuloveron kevennys korvaisi heidän etuihinsa tehtävät heikennykset täysimääräisesti. Ostovoima säilyisi ennallaan. Työehdot ovat tärkeitä, mutta työpaikat ovat vielä tärkeämpiä.

Kahden päivän kesäloma

Ei töissä jaksa, jos on päänsärkyä, vapinaa, väsymystä, masennusta tai muuten outo olo. Ihmisen on silloin jäätävä sairauslomalle. Kun lapsi sairastuu, äiti jää kotiin hoitamaan pienokaistaan eikä koiraakaan voi jättää yksin, jos sillä on vatsatauti.

Yllätykset kuuluvat elämään. Yrityksille ne kuitenkin aiheuttavat eriasteisia seurauksia, joita voisi sanoa vaikkapa haasteiksi.

Mitä pienempi firma, sitä varmemmin ongelmat ratkaisee yrittäjä itse. Pienyrittäjä kantaa työntekijöidensä elämää niskassaan, sanoo palvelualalla vaikuttava tuttu yrittäjä: Yrittäjä maksaa sijaisen, kun koiran vatsa menee sekaisin. Yrittäjä ottaa äkkilähdön sunnuntaitöihin, jos työntekijällä on krapula. Siinä säästää satasen, koska laki ei pakota yrittäjää maksamaan itselleen sunnuntaikorvauksia.

Lepoon ei ole varaa. Tunnen useammankin yrittäjän, joka ei tänä kesänä pitänyt lomaa yhtä tai kahta päivään enempää. Lomailevan korporaatio-Suomen ja yrittäjien välillä on dramaattinen ero.

Yrittäjät tykkäävät työstä. Monet suorastaan rakastavat reipasta työntekoa. Työn tarjoaminen toisille ihmisille on kuitenkin suuri riski pienelle yritykselle. Se pitäisi tehdä mahdollisimman helpoksi, jotta pienyrittäjät uskaltaisivat palkata ensimmäisiä, toisia ja kolmansia työntekijöitä. Heidän yksityiselämäänsä kuuluvien ja sinänsä valitettavien murheiden seurauksiin pitäisi löytää jokin muu malli kuin se, että kaikki kaatuu yrittäjän niskaan

Ylihuomenna on Suomalaisen yrittäjän päivä. Silloin pidetään paljon juhlapuheita. Lehdet kirjoittavat ja tv-studiossa jutellaan mukavia. Yleensä nämä yrittäjyyskeskustelut ovat hyvin pinnallisia. Mieleen on jäänyt eräs YLEn suurella vaivalla järjestämä yrittäjyysilta, josta tuli sosiaaliturvailta.

Harvoja päättäjiä kiinnostaa oikeasti, miten yrittäjät jaksavat ja mitä he haluaisivat.

Yrittäjät eivät esimerkiksi tarvitse pitkiä lomia tai parempaa sosiaaliturvaa – sitä että valtio maksaa heidän palkkansa. Sen sijaan yrittäjä toivoo, että talous pyörii iloisesti ja asiakas maksaa yrittäjälle palkan. Että yrittäjä saa keskittyä siihen mikä on kaikkein tärkeintä. Ettei aika ja energia tuhraannu säätämiseen lippujen ja lappujen parissa. Siitä yrittäjät näkevät märkiä unia, sujuvasta työnteosta.

Suomessa on kymmeniä tuhansia pienyrittäjiä. Yrittäjien avautumisia ei juuri nähdä julkisuudessa, koska he eivät halua valittaa.

Yhteiskuntasopimuksen vääntöjä nämä ihmiset seurasivat epäuskoisina ja turhautuneina. Kabineteissa puhuttiin viiden prosentin joustoista, kun tuhannet yrittäjät huomaavat yrittäjätulonsa romahtavan tänä vuonna 50 prosenttia.

Monet yrittäjät lopettavat vaikeina aikoina kokonaan palkanmaksun itselleen ja elävät säästöillä, jotka voivat maksaa palkat työntekijöille ja pitää kiinni hyvistä tyypeistä.

Yrittäjille voi tietysti sanoa, että itsehän lähdit, sehän on ammatinvalintakysymys. Voithan sinä ryhtyä virkamieheksi, jos et jaksa enää yrittää. Yhteiskunnan näkövinkkelistä katsottuna asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen.

Suuret yritykset tekevät kokoonsa nähden hyvin vähän innovaatioita. Pienissä yrityksissä on se energia voima, raivo, mielikuvitus, rohkeus ja hulluus, joka voi mullistaa kokonaisia toimialoja ensin kotimaassa ja sitten koko maailmassa.

Yhdysvalloissa tämä tunnustetaan reilusti. Yrittäjät muodostavat siellä yhteiskunnan ytimen. USA:ssa kaikki ovat ylpeitä työpaikoista ja verotuloista, jotka syntyvät yrittäjäenergian myötävaikutuksella. Siellä ymmärretään, että kaikki yritykset ovat joskus olleet pieniä.

Suomessakin asenteet muuttuvat hiljalleen.

Yrittäjä ei ole enää rikollinen ja yrittäminen on juuri ja juuri sallittua, kunhan yrittäjä ei vaurastu, ei nosta osinkoja eikä laajenna toimintaa ulkomaille vaan investoi kaiken Suomeen.

Kansainvälinen liiketoiminta on hyvä, kun sen tekee insinöörivaltainen suuryritys mielellään sellaisilla teknisillä innovaatioilla, jotka valloittavat maailman niin ettei niitä tarvitse liiemmin myydä.

Suomalaista päätöksentekoa hallitsee korporatiivinen vääristymä, jonka juuret ovat vahvalla historiassa. Täällä on ajateltu aina, että hallitus, isot etujärjestöt ja suuryritykset voivat ratkaista isänmaan ongelmat ja saada investoinnit kasvuun.

En olisi tästä niin varma. Koko se porukka, joka väänsi yhteiskuntasopimusta, on osaltaan syyllinen Suomen tämänhetkiseen lamaan.

Suuret yritykset ovat irtisanoneet kymmenessä vuodessa 100 000 suomalaista työntekijää enemmän kuin ovat palkanneet. Monessa paikassa on todellakin – mielenosoittajien toivetta noudattaen – tungettu innovaatiot perseeseen ja ajettu kustannuksia väkisin alas.

Ay-joukkue on kangistunut neliraajajarrutukseen, vaikka siellä tiedetään hyvin tällaisen tyylin seuraukset. Eteläranta puolestaan haluaa helpon tien ulos tehdyistä virheistä. Kustannusten leikkaaminen on vaivattomampaa kuin uusien tuotteiden ja palvelujen kehittely.

Juha Sipilän hallitus ei ole vielä ehtinyt epäonnistua. Edellinen teki sen sijaan erittäin perusteellista työtä ollakseen tekemättä mitään talouden hyväksi. Yhteisöverokannan leikkaus oli merkittävin poikkeus tuohon passiiviseen peruslinjaan

Korporatiivinen päätöksenteko ei suosi uusia toimintatapoja, yritteliäisyyttä tai uusia toimijoita. Miksi ei? Koska status quo on loppupeleissä sekä suurten yritysten että ay-liikkeen etua. Suuremmat tulot kakusta kelpaavat, mutta rohkeus ei riitä kakun kasvattamisen kannalta välttämättömään innovointiin. Innovaattorithan saattavat onnistuessaan tulla tuhonneeksi jotakin vanhaa ja suurta.

Suomi on nyt tullut siihen pisteeseen, jossa tämänkaltaiseen typeryyteen ei ole enää varaa. Yrittäjät ovat turhautuneet käsittämättömään saamattomuuden aikaan, joka syö luottamusta ja energiaa. Jotkut jo miettivät mielessään, onko verojen maksu enää mielekästä. Päättyisikö tämä raskas aika nopeammin, jos yrittäjät siirtyisivät suurella joukolla Viroon?

Yrittäjien ponnistelun ansiosta Suomi voi maksaa palkkaa ELY:n, elintarviketurvallisuuden, paloturvallisuuden ja työsuojelun virkamiehille, jotta he voivat vaikeuttaa yrittäjien toimintaa. Yrittäjäsuojelua ei ole tietenkään järjestetty mitenkään, ja mahdollistaminen on outo asia useimmille byrokraateille.

Jos yrittäjä pyytää virkamieheltä harkintaa (johon laki tämän suorastaan velvoittaa), virkamies yleensä sanoo että asia ei ole minun ongelmani vaan sinun – mene puhumaan lainsäätäjille. Estäminen kuuluu virkamiehen tärkeimpiin tehtäviin, vaikka Suomi elää siitä että asioita mahdollistetaan.

Luottamus on talouden polttoaine, se voima jonka varassa yrittäjä tekee päätöksiä.

Kirjoittaja juhlistaa Management Eventsin 

Amsterdamin toimiston 10-vuotista toimintaa.

Jotkut yrittäjät voittavat, kun kauppojen aukioloajat vapautetaan, ja jotkut häviävät. Olennaisempaa on kuitenkin se, että tässä maassa alkaa tapahtua. Kun hallitus tekee ripeästi kymmenen tai kaksikymmentä päätöstä yrittäjyyden hyväksi, Suomen uusi nousu voi alkaa.

Yhdenkään kampaamoyrittäjän ei pitäisi enää joutua maksamaan virkamiehille sataa euroa siitä ilosta, että pääsee harjoittamaan ammattiaan Suomen itsenäisyyspäivänä.

Itsenäisyyden etulinja ei kulje enää Kannaksella vaan valtion tulo- ja menoarvion viimeisellä rivillä. Mitä enemmän pystymme vapauttamaan yrittäjän energia ja poistamaan hänen arjestaan kitkaa, sitä paremmin menestyvät myös yrityksen työntekijät, hänen kotikuntansa ja Suomen valtio.

Saisinpa takaisin myönteisen Suomen

Olen toiminut yrittäjänä yli puolet elämästäni. Aloitin urani järjestämällä teknoreivejä.

Bilebisneksen jälkeen keskityin rakentamaan Management Eventsiä, joka järjestää ammattilaisille tapahtumia. Niinä vuosina unohdin, että meillä on Suomessa sellainen asia kuin byrokratia. Niin helppoa oli toimia b2b-palveluja tarjoavassa yrityksessä keskellä Helsinkiä.

Reilun kymmenen vuoden jälkeen halusin ME:n rinnalle toisen työmaan. Rakastuin 350-vuotiaaseen Billnäsin ruukkiin, joka oli rapistunut kolmen vuosikymmenen ajan kaupungin omistuksessa.

Tartuin työhön hymyssä suin ja palavalla innolla. Päätin laittaa persoonani, lahjakkuuteni ja miljoonani täysillä peliin, jotta voisin toteuttaa visioni.

Hotelli- ja ravintola-alan palveluelämys vietäisiin aivan uudelle tasolle Suomessa. Samalla korjattaisiin kulttuurihistoriallisesti arvokas ruukki ja luotaisiin työtä ja verotuloja Raaseporin surkastuvalle talousalueelle.

Kaikki voittaisivat, hyvä diili, eikö vain?

***

Kaikki eivät kuitenkaan olleet samaa mieltä. Kylmää vettä virtasi niskaan vasemmalta ja oikealta samaan tahtiin kuin ruukin läpi virtaavassa koskessa.

Ensimmäinen pettymys: kaavoitus.

Etukäteen arvioitiin, että se kestäisi kolme vuotta. Nyt on kulunut seitsemän vuotta, ja teknisesti kaavoitus on puolivälissä.

Toinen pulma ovat olleet puunkaatoluvat – tai pikemminkin niiden saamisen vaikeus. Kyse on Suomen mittakaavassa pienestä asiasta. Vääntö puunkaadosta paljastaa kuitenkin byrokraattisesta järjestelmästämme elementtejä, jotka tulisi heittää romukoppaan.

Olemme koettaneet saada kaatolupia puille raivataksemme pusikoita ja palauttaaksemme Billnäsin kulttuurimaiseman siihen tilaan, jossa se oli loistonsa päivinä. Prosessi on nyt kestänyt vuosia, niellyt kymmeniä tuhansia euroja ja tuottanut satoja sivuja paperia. Lupaa ei ole kuitenkaan saatu.

Todettakoon, ettei kyse ole mistään avohakkuista. Puut ja maisemansuunnittelu ovat rakkain harrastukseni. Olen käyttänyt suunnittelussa apuna Suomen arvostetuimpia maisema-arkkitehtejä ja ammattibiologeja. Vaikutukset luontoon on arvioitu huolellisesti.

Ruukit, panimot ja kehräämöt olisivat jääneet rakentamatta, jos nykyiset säännöt olisivat olleet voimassa silloin kun Billstenit, Finlaysonit ja kumppanit tulivat Suomeen.

Mustavalkoiseen ideologiaan perustuva hallintovallan väärinkäyttö ja loputtomat valitusmahdollisuudet ovat investointien kannalta murhaavan vaarallinen yhdistelmä.

***

Suomea äskettäin uhannut murtajien lakko on sukua Billnäsin vähäiselle puuriidalle.

Koko maa uhkasi painua polvilleen pienen joukon intressien edessä. En voi tehdä tästä muuta johtopäätöstä kuin sen, että Suomi on seonnut. Nykymuodossaan demokratia tarjoaa häikäilemättömästi toimiville vähemmistöille mahdollisuuden vallankäyttöön, jonka mittasuhteita ei voi hyväksyä.

Yrittäjien on hyvin vaikea toimia tällaisissa olosuhteissa. Rakastan isänmaatani, mutta en voi pitää Suomea enää mielekkäänä toimintaympäristönä. En halua investoida tänne. Olen pahoillani.

Yhden asian loppu on jonkun toisen alku.

On kulunut melkein vuosi siitä, kun päätin jäädyttää investoinnit Billnäsiin ja panna ruukin luukulle lapun. Taistelun rauhoittuminen on tarjonnut mahdollisuuden keskittää ajatukset takaisin Management Eventsiin.

Yrittäjänä minulla on taas se tunne, että voin muuttaa maailmaa, tekemällä niitä asioita, joissa yrittäjä on parhaimmillaan: tuotteen kehitystä, innovointia, asiakastyötä ja johtamista. Tekemiseen on palannut ilo. Raasepori on vaihtunut Singaporeen. Management Events kasvaa siellä.

***

Management Eventsin porukka on kasvanut nyt 300 huippuammattilaisen joukoksi, joka työskentelee 14 toimistossa kahdella mantereella.

ME on saanut kehittyä, koska sen toimintaa ei ole tajuttu vielä säädellä määräyksillä. Olemme voineet innovoida vapaasti tuotteita ja toimintatapoja sekä luoda työpaikkoja. Samalla on syntynyt suomalaisittain harvinainen palvelun vientituote.

Billnäsin ruukille kävi täsmälleen päinvastoin. Byrokraatit voittivat ensimmäisen erän.

Byrokratia on innovoinnin ja kasvun vastakohta. En pysty millään ymmärtämään sitä, että Suomen valtio ottaa velkaa maksaakseen palkkaa virkamiehille, jotka säätävät lakeja, tulkitsevat niitä mieleisekseen ja tekevät parhaansa vaikeuttaakseen yritysten ja yksilöiden tekemisiä.

Tämä kehitys pitää pysäyttää nopeasti. Byrokratiaa pitää säätää selvästi pienemmäksi, koska yrittäjät tarvitsevat tilaa voidakseen luoda uutta toimintaa ja työpaikkoja.

Suomen pitää luultavasti vielä vähän aikaa kypsyä ajattelutavan muutokseen. Voi olla niinkin, että siihen tarvitaan vielä lisää huonoja uutisia, valitettavasti. Lopulta Suomi kuitenkin nousee, kun ihmiset ymmärtävät, että nousuun tarvitaan innovaatioita, rohkeutta ja iloista työtä.

Tämä blogi on ilmestynyt Kokoomuksen vierasblogissa 2.4.2015