Erilaisuus voi usein olla hyvä juttu. Se on voima,
joka luo kilpailuetua yrityksille ja kokonaisille kansakunnille.
Suomen nykyinen erilaisuus periytyy 1900-luvun
jälkimmäiseltä puoliskolta. Monta vuosikymmentä erilaisuutemme toimi. Olemmeko
testanneet, kuinka hyvin tämä malli nyt toimii? Olemmepa hyvinkin:
Viimeksi kuluneen vuosikymmenen tulos on nolla
prosenttia bkt:n kumulatiivista kasvua. Olemme oman verrokkisarjamme jumbo. Kirkkaasta
tähdestä on tullut luuseri. Valtiolle, eli meille ja tuleville sukupolville on
otettu 50 miljardia uutta velkaa, yrityksiä on mennyt nurin ja uusia firmoja on
jäänyt perustamatta. Tämän päälle on saatu reilu annos henkistä pahoinvointia.
Jos tällä tiellä jatketaan, henkinen väkivalta
muuttuu fyysiseksi. Tällaista uhkaa ei pitänyt tulla Suomeen. Nyt se on mahdollista.
Olimme ennen ylpeitä omaperäisestä suomalaisesta
mallistamme. Ylpeytemme on kärsinyt kovan kolauksen. Mutta miksi emme pysty
myöntämään, ettei malli toimi ja korjaamaan sitä?
Suomi kyllä huomasi, kun maailma muuttui eduksemme.
Korjasimme kasvun hedelmiä. Myimme Kiinaan ja muille kehittyville markkinoille
hevosta suurempia koneita. Poimimme rusinoita, tulimme liian tyytyväisiksi ja
jätimme läksyt tekemättä.
Siitä on 20 vuotta, kun Kiinan kasvu toden teolla
alkoi. Nyt kun Kiinan kasvu hiipuu ja kilpailu muuttuu monilla toimialoilla eloonjäämisen
otteluksi, meillä on Suomessa edelleen ihmisiä, jotka eivät suostu uskomaan,
että työpaikat, verotulot, investoinnit määräytyvät maailmanlaajuisessa kilpailussa.
Suomi ei ole valmistautunut oikeaan kilpailuun sen paremmin kuin kohtaamaan
hiipuvaa maailmantalouden alamäkeä.
Sitä ei pääse pakoon sanomalla, että me emme aio
tähän kisaan osallistua. Tai että meidän erilaisuutemme on lopulta niin paljon
parempaa, että kyllä muu maailma sen lopulta ymmärtää. Ei se ymmärrä. Eikä sitä
kiinnosta.
Suomen ongelmat eivät poistu itsekseen, kun jonain
päivänä suhdanteet paranevat. Ne eivät parane, vaan heikkenevät ja me kuulumme
heikoimpien joukkoon. Paratiisimme on vakavassa vaarassa.
Totuuden kieltäjien seurakunnassa riittää
kuitenkin väkeä. He sulkevat silmänsä hämmästyttävän isoilta tosiasioilta:
Suomessa on maailman jäykin tai toiseksi jäykin
työmarkkina.
Suomessa on yksi maailman huonoimmista
huoltosuhteista eli yhtä työssäkäyvää kohti on yksi sairas, eläkeläinen,
opiskelija. Verojen ja julkisen sektorin suhde kansantalouden kokoon hipoo
maailmanennätystä.
Virallinen Suomi luottaa sopimusyhteiskuntaan,
josta olemme olleet niin ylpeitä mutta turhaan. Suomessa järjestetään
moninkertaisen määrän laittomia lakkoja Ruotsiin verrattuna, ja julkisen
sektorin työntekijöitä edustava JHL pelottelee veronmaksajia uusilla lakoilla,
AKT:n koviksista puhumattakaan. Teollisuuden palkat ovat nousseet kymmenessä
vuodessa toiseksi eniten. Edellä on vain Kreikka.
Tällaista tulosta tekee suomalainen yhteiskunta.
Kun sitten jokin menee yhteiskunnassa rikki, eri alojen asiantuntijat ryntäävät
kertomaan, miten yhteiskunnan pitää asiaan puuttua uudella lailla ja miten
valvoa, ettei moista pääse enää tapahtumaan.
Tästä erilaisuudesta maailma on suurelta osin
irtautumassa. Suomi on rajusti ylireguloitu ja se estää talouskasvua. Menestyvien
valtioiden päättäjät ovat tajunneet, että myönteiset voimat lähtevät
liikkeelle, kun vapauksia ja kannustimia lisätään ja esteitä poistetaan.
Mahdollisuuksiin keskittyvät ihmiset, yritykset
ja valtiot menestyvät. Rajoittajat ja kateelliset kärsivät.
Pääomat siirtyvät sellaisiin maihin, jotka eivät
kurista niitä. Mikään isänmaallisuus ei pysty niitä pidättelemään.
Yritysjohtajat toimivat väärin, jos he valitsevat hyvästä ja huonosta kohteesta
jälkimmäisen.
Jotkut lukijoista saattavat sanoa, että minähän
puhun niin kuin Björn Wahlroos. Niin puhun. Olen lainannut tarkoituksella hänen
ajatuksiaan, maustanut niitä omillani ja paljastan sen vasta nyt, koska niiden
joiden pitäisi kuunnella Wahlroosia, sulkevat silmänsä ja korvansa heti kun
hänen nimensä mainitaan.
Hyi helvetti, markkinataloutta – vaikka juuri
siihen menestyksemme on aina perustunut.
Wahlroos on syvästi huolissaan. Hän haluaisi olla
ylpeä synnyinmaastaan, mutta häntä hävettää tämä surkeus. Häntä ei haittaa se,
etteivät kaikki pidä hänestä. Ei minuakaan. Mutta se haittaa, ettei hänen
ajatuksiinsa vastata asiallisesti.
Jos Suomi tekee konkurssin, Wahlroosin visio
markkinatalouden roolin vahvistamisesta toteutuu, luultavasti
hallitsemattomammin kuin jos tekisimme sen itse ja nyt. Me tarvitsemme markkinataloutta
ja ihmisten itsemääräämisoikeutta nyt enemmän kuin koskaan aiemmin.
Katastrofin estämiseksi meidän pitää kopioida
pikaisesti maailmasta sellaisia malleja, jotka toimivat. Kun perusasiat saadaan
kuntoon, talous kasvuun ja ihmisten tulevaisuudenusko takaisin, meillä on taas
varaa omaperäiseen erilaisuuteen.
-
Tässä linkki Wahlroosin esitykseen. Suosittelen!
