perjantai 24. huhtikuuta 2015

Paateroiden vaaralliset tulitikkuleikit

Sirpa Paatero todisti, että suomalainen poliitikko pystyy koviinkin päätöksiin, kun käyttövoimana on henkilökohtainen kiukku. Paatero heitti Pekka Ala-Pietilän niin näyttävästi ulos Solidiumin hallituksen puheenjohtajan tehtävästä, ettei se jäänyt keneltäkään huomaamatta. Esimerkki on sekä varoittava että pelottava.

Toimitusministeri Paateron ja muidenkin ministereiden sekoilu valtionyhtiöiden omistajaohjauksessa viittaa siihen, että mitä ansioituneemmasta johtajasta on kyse, sitä huonommin hän kelpaa valtio-omistajalle.

***

Ymmärtävätköhän paaterot, kuinka tulenarkoihin tulitikkuleikkeihin he ovat ryhtyneet? Riskien suuruusluokka liikkuu sadoissa miljoonissa tai miljardeissa. Oma veikkaukseni on, että ymmärtävät mutta eivät välitä.

Pekka Ala-Pietilä on maailmanluokan yritysjohtaja. Suomalaiset eivät tunne miestä, joka edustaa meidän oloissa harvinaista pohdiskelevaa johtajatyyppiä ja muistuttaa henkilönä enemmän Koskelaa kuin Lammiota. Luotan hänen käsitykseensä yritysten corporate governancesta eli hyvästä hallinnointitavasta ja stategiasta enemmän kuin Sirpa Paateron osaamiseen tässä asiassa.

Ala-Pietilän potkut tuovat mieleen Mikael Liliuksen, joka takoi Fortumin johdossa miljardien arvonnousut valtiolle. Lilius joutui lähtemään, koska duunareiden palkat eivät nousseet samaa tahtia johdon optioiden kanssa.

***

Tällaiset tapaukset eivät olisi mahdollisia Singaporen valtion tai Antti Herlinin omistuksessa. Molemmat edellämainitut osaavat omistamisen. Suomen valtio ei.

Valtion omistukset keskitettiin Solidiumiin, koska poliitikkojen näpit haluttiin irti arvotavarasta. Nyt nähty näytelmä osoittaa, ettei roolijako vieläkään toimi. Maakuntasarjan mestaruus politiikassa ei tarjoa riittävää ymmärrystä suurten yritysten johtamiseen. Parhaat hallitusvaikuttajat saattavat jatkossa sanoa kiitos ei valtionyhtiöille, jotta välttävät turhautumisen, julkisen häpeän ja tahran ansioluetteloissaan. Populismi tulee liian kalliiksi.

***

Juha Sipilän hallitus joutuu varmasti pohtimaan omistajaohjauksen kehittämistä. Yksi helppo ratkaisu on myydä kaikki pois ja sijoittaa varat kustannustehokkaaseen indeksirahastoon.

Jos ei osaa omistaa, vastuu on viisasta siirtää sellaiselle, joka osaa.

1 kommentti:

  1. Lucky Casino Resort Launches New Casino Rewards - JetBlue
    LUCKY CASINO 김제 출장안마 RESORT in Maricopa announced its latest promotion, 사천 출장안마 with หาเงินออนไลน์ $50 in free chips 계룡 출장마사지 for lucky players who make a 안양 출장마사지 first deposit at

    VastaaPoista