Suomi-neito pyörtyy, hakekaa sokeria

Katsokaa hyvät ihmiset Suomea. Kansallisromanttisten kuvien vaalea neito täyttää 98 vuotta. Kuunnelkaa, kuinka kauniisti päättäjät puhuvat yhteisestä tarinastamme linnan juhlilla ja miettikää, millainen ristiriita illuusioiden ja todellisuuden välille on revennyt.

Suomi on rikki. Suomi ei toimi.

Suomalaiset ovat vajonneet mielentilaan, jota kutsun aggressiiviseksi apatiaksi. Suuri osa porukasta on jäykistynyt odottelemaan parempia aikoja ja reagoi voimakkaasti vähäisiinkin muutospaineisiin. Synkkä kiukku leviää ja tarttuu kuin musta surma.

Raikkaasta Suomi-neidosta ei ole enää juuri tuoksuakaan jäljellä. Hän seisoo yksin pimeällä päätepysäkillä ja näyttää epäsiistiltä laitapuolen kulkijalta. Taakse ovat jääneet ne hienot vuodet, jolloin hän teki reippaasti töitä, koulutti lapsensa paremmin kuin kukaan, nosti hyvinvointinsa ennätysvauhtia maailman huipulle. Muut juoksevat hänen ohitseen, tulevatpa he sitten idästä ja lännestä.

Pääministeri Sipilä on kertonut, että hallitus ottaa ohjakset uudelleen käsiinsä. Sipilä uskoo edelleen, että demokraattisesti valittu hallitus johtaa maata eikä AKT:n äijien mafia.

Tulossa on lakien sarja, joihin on ihan turha liittää pakko-etuliitettä, sillä vapaaehtoisesti noudatettavia lakeja ei ole olemassakaan. Sairauskarenssia, lomarahoja ja lomia leikataan. Pakettiin pitää kuulua myös yleissitovuuden poistaminen ja laki paikallisesta sopimisesta.

***

Julkisuudessa on pitkään esitetty, että Suomen politiikka on kurjistavaa politiikkaa. Olen itse yhä enemmän samaa mieltä.

Leikkaukset laskevat kansantuotetta, eikä kasvua ruokkivaa dynamiikkaa synny, kun rakennemuutokset ovat juuttuneet vahvojen eturyhmien jarrutukseen.

Elvytyksessä on ilman muuta järkeä, kun potilas tekee kuolemaa. Potilas ei saa menehtyä operaatioon, jossa häntä korjataan. Myös toipumiseen pitää varata aikaa.

Näiden syiden vuoksi Suomen pitää aloittaa nyt raskaan sarjan elvytys, joka kiihdyttää tilapäisesti velkaantumista. Elvytystä ei saa kuitenkaan haaskata mädäntyneiden julkisen sektorin rakenteiden ylläpitämiseen niin kuin vasemmisto ja muutamat ongelmia vähättelevät professorit haluavat.

Tehokkain keino elvytykseen on antaa rahaa ja positiivisia kannustimia kansalle. Tarkoitan massiivista ansiotuloveron ja yhteisöveron alennusta, jonka tärkein perustelu on tämä:

Veroale tarvitaan voitelemaan välttämättömien rakenteita muokkaavien ja kustannustasoa leikkaavien lakien läpimenoa. Massiivinen tarkoittaa miljardeja eikä miljoonia. Voitelu tarkoittaa sitä, että kaikille jää enemmän rahaa käteen joka kuukausi. Kaikkien pitää voittaa, jotta paketti voidaan saada aikaiseksi.

***

Tämä maa ei herää apatiastaan varovaisella hieromisella. Vuoden 2016 veroalesta pitäisi siksi tehdä historiallisen suuri.

Aloitetaan ansiotuloveroista. Niitä pitäisi leikata viidenneksellä kaikissa tuloluokissa.

Tämä saattaa tuntua radikaalilta linjaukselta, mutta tarkoittaa käytännössä sitä, että suomalaisen keskiluokan verorasitus laskee eurooppalaiselle tasolle. Kansa saa käyttöönsä viisi miljardia euroa enemmän rahaa vuodessa. Taloutta elvyttävä ja työllistävä vaikutus alkaa välittömästi.

Veroalen toinen tärkeä komponentti on yhteisövero, joka pitäisi laskea 20 prosentista 13 prosenttiin.

Yhteisövero on taloudellisen aktiviteetin kannalta kaikkein haitallisin vero.

Pienempi yhteisövero ohjaa monikansalliset yritykset maksamaan veronsa Suomeen ja toimii erinomaisina kannustimena yrittäjille. He palkkaavat ahneuksissaan lisää työntekijöitä voittoa tekemään. Sen pitäisi olla hyvä juttu niin valtiontaloudelle kuin työtä vailla oleville työttömillekin.

Jos nämä toimet eivät riitä kansan ja yritysten luottamuksen palauttamiseksi, niin sitten voidaan vetää ruksit koko Suomen päälle.

Viimeinen sammuttaa valot myös kätilöiltä. Jos Suomi ei saa korjattua kurssiaan, luottoluokittajat kääntävät peukalonsa alas. Lopulta rahan hinta muuttuu sietämättömän korkeaksi. Silloin edessä ovat 10-30 prosentin palkanalennukset ja massiiviset irtisanomiset julkiselle sektorille.

Tällaista katastrofia on vaikea uskoa mahdolliseksi, mutta Espanjassa ja Kreikassa tämä on jo arkea. Jos kreikkalaiset voisivat kääntää kelloa takaisin ja suostua 5 prosentin leikkauksiin välttääkseen 30 prosentin palkka-alen ja valtavan työttömyyden, he tekisivät sen varmasti.

Me olemme nyt siinä pisteessä, jossa kreikkalaiset haluaisivat olla. Suomi on itsenäinen ja päättää omista asioistaan. Meillä on vielä mahdollisuus.

***

Rohkea veroale olisi äärimmäisen vaikea ratkaisu monille päättäjille. Vuoden 2016 suuressa verouudistuksessa pitäisi siksi tehdä myös joitakin kiristyksiä.

Ehdotan päätöksiä, jotka aiheuttavat mahdollisimman vähän haittaa taloudelle. Suosittelen, että verotuksen painopistettä siirretään taloudellista toimeliaisuutta edistävistä verottajan luokista niihin, jotka eivät liiku.

Suurin mahdollisuus liittyy kiinteistöveroihin. Kakkosena tulee perintöverojen kiristäminen ja kolmantena yritysten korkovähennyksen poistaminen.

Suomi voi jopa kolminkertaistaa kiinteistöveron kertymän, jos haluaa.

Kiinteistöverojen korotus kirvelee monia, erityisesti varakkaita suomalaisia kuten minua, mutta koettakaapa siirtää kiinteistöt Portugaliin?

Ei onnistu. Kiinteistöt ovat laiskaa pääomaa. Niiden verotusta pitää kiristää, jotta työn ja yrittämisen verotus voidaan pitää kannustavalla tasolla.

Näin tekee muun muassa Iso-Britannia. Korkea kiinteistövero ei näytä häiritsevän talouden kehitystä. Maa on täynnä upeita kartanoita, ja maailman kalleimmat asunnot ovat Lontoossa.

Suurten kiinteistöjen ja maa-alueiden omistajat suuttuvat varmasti, jos Suomi korottaa kiinteistöveroa. Se on ymmärrettävää. Uskon heidän kuitenkin nielevän pettymyksensä. Lopulta hekin ymmärtävät, että kiinteistöjen hinnat voivat romahtaa, jos maan taloutta ei saada käännettyä kasvuun.

Perintöverojen kertymä voitaisiin niin ikään kolminkertaistaa.

Periminen on työn tekemiseen verrattuna helppoa. Läheisen ihmisen kuolema on aina suuri menetys, mutta sen seurauksena saatu lisävarallisuus tulee meille kaikille eteen ilman suurempia ponnisteluja.

Perintöverolle asettaisin kuitenkin – käytännön syistä – kuolinpesäkohtaisen 1 miljoonan euron maksimin. Suuristakaan perinnöistä ei kannettaisi miljoonaa enempää veroa. Rikkaimmatkin suvut maksavat sen verran, jotta heidän ei tarvitse ryhtyä optimoimaan veroja tai muuttaa pois maasta.

Voisi olla jopa niin että veron voi maksaa suoraan pesä. Osa varakkaista ikäihmisistä varautuisi jo etukäteen kuolemaansa ja säästäisi tilille käteistä rahaa verojen maksuun. Perinnössä jaettavat kesämökit eivät silloin joutuisi myyntilistalle.

Reippaan yhtiöveroalennuksen kyytipoikana voisi poistaa yrityksissä velkojen korkovähennysoikeuden. Korot ovat voitonjaon erä samalla tavalla kuin osingot, ja pääomasijoitusyhtiöt käyttävät tätä mahdollisuutta kikkaillakseen verot ulos Suomesta. Reikä kannattaa sulkea, koska siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

***

Kiinteistö- ja perintöverojen kiristykset vaativat varmasti vielä sulattelua. Jätetään ne kypsymään ja katsotaan kokonaisuutta. Se näyttää tällaiselta:

- Ansiotuloverot (valtio ja kunnat) alennus 6 mrd (valtio rahoittaa kuntien veroalennuksen vajeen)

- Yhteisöverotulot alennus 1,5 mrd

- Kiinteistöverot + 3 mrd

- Perintöverot +1,5 mrd

Kokonaisuus johtaa siihen, että lyhyellä aikavälillä valtio ottaa lisävelkaa noin 3-4 miljardia vuodessa. Tämä on kuitenkin ns. staattinen laskutapa, joka ei ota huomioon dynaamisia kasvuvaikutuksia.

Suuri osa veroalesta tulee takaisin dynaamisina vaikutuksina, kun raha alkaa kiertää ja ja kansalaisten luottamus tulevaisuuteen palautuu. Puhumattakaan siitä, että tällä veroalella saadaan ostettua kansalaisten hyväksyntä työmarkkinoiden välttämättömälle uudistuspaketille.

Työelämäänsä uudistaneen ja rakenteitaan tervehdyttäneen Ruotsin kansantalous on kasvanut vuoden 2007 jälkeen 20 prosenttia enemmän kuin Suomen.

Jos Suomen talous olisi 20 prosenttia suurempi, meillä olisi reilusti ylijäämäinen valtiontalous. Esittämäni mukainen verotaso olisi silloin luonteva valinta. Rahaa riittäisi myös investointeihin.

***

Suomi tarvitsee massiivisen verouudistuksen, jotta aggressiivinen apaattisuuden aikaansaama kurjistumisen kierre voidaan katkaista. Jos edellä mainitut kiinteistö- ja perintöverojen kiristykset tuntuvat liian vaikeilta, kokonaisuus voidaan toteuttaa hiukan uhkarohkeasti myös ilman niitä.

Tällaista linjausta voidaan perustella mm. oikeudenmukaisuudella ja kansalaisten yhdenvertaisuudella.

Tällä hetkellä Suomi ottaa velkaa, jotta kaikki julkisen sektorin työntekijät voidaan pitää viimeistäkin byrokraattia myöten töissä.

Oikeudenmukaisuuden nimissä velkaelvytystä pitäisi käyttää yhtä lailla yksityisen sektorin tueksi. Jos yksi 10 miljardia vajeesta menee julkisen sektorin työntekijöiden hyväksi, olisi tasapuolista ottaa toinen 10 miljardia yksityisen sektorin ihmisten hyväksi. Jos edes puolet siitä toteutuisi, olisimme oikealla tiellä.

Suomen valtio ja kunnat maksavat joka kuukausi tuhansille virkamiehille siitä, että he vaikeuttavat työkseen yritysten ja yksilöiden toimintaa. Julkisen sektorin hallintorakenteet ovat kasvaneet, ja niiden on helpompi kohdistaa taloudellinen paine kenttätyötä tekevään suorittavaan portaaseen kuin leikata omista resursseistaan.

Julkisen sektorin tehtävänä on tuottaa palveluja kansalaisille eikä työllistää toisia selvityksillä ja pyörittää hallintorakenteita, joista hyötyvät vain byrokraatit itse.

Sanotaan tämä nyt hyvin selvästi, väärinkäsitysten välttämiseksi:

Suomen julkisella sektorilla työskentelee ihmisiä, joiden työ on äärimmäisen tärkeää. Sairaanhoitajat, poliisit, opettajat ja muutamat muut ammattiryhmät kuuluvat tähän joukkoon. Veronmaksajien palveluksessa työskentelee kuitenkin myös sellaisia ihmisiä, joiden työ ei ole ehdottoman välttämätöntä tai joiden työ on jopa yhteisen edun vastaista.

Jälkimmäistä ryhmää joudutaan supistamaan, jotta hoitajien ja opettajien rivejä ei tarvitse harventaa. Sen lisäksi tarvitaan maltilliset heikennykset työehtoihin, jotka hoitajien ja opettajien kannattaisi hyväksyä oman etunsa vuoksi – jotta työn kuormitus ei muodostuisi kohtuuttomaksi.

Massiivinen ansiotuloveron kevennys korvaisi heidän etuihinsa tehtävät heikennykset täysimääräisesti. Ostovoima säilyisi ennallaan. Työehdot ovat tärkeitä, mutta työpaikat ovat vielä tärkeämpiä.

Maakuntahallinnon paluu ja Sote-soppaa

Perinteinen maakunta-ajattelu tekee näyttävän paluun. Samalla se saa kuraa niskaansa, eikä ihan suotta. Alueiden valta ei kuitenkaan johda automaattisesti siihen, ettei alueiden muodostama valtio voisi menestyä. Mieleen tulee Sveitsi.

Pääministeri Sipilä neuvotteli puolueelleen paremman lopputuloksen kuin etukäteen veikkasin. Kokoomus lepsuili. Jos neuvotteluprosessin aikana sanoo, että tavoite on 5 mutta kompromissiksi kelpaa 12, se on neuvotteluteknisesti sama kuin ehdottaisi suoraan kahtatoista aluetta. Ilmeisesti Kokoomukselle oli tärkeintä saada yksityiset palveluntuottajat tasa-arvoisiksi kilpailemaan julkisten palveluiden rinnalle. En usko, että sitä Sipiläkään vastusti, vaikka toista mieltä saattoi olla Keskustan perinteisempi siipi.

Minulle oli yllätys että Sote-paketin kylkiäisenä on tulossa hallintoporras, jolle kasataan muitakin tehtäviä. Olen huolissani siitä, mitä normien purkamisesta tulee, kun läänitaso tulee takaisin uudestisyntyneenä itsehallintona. Huolta ei olisi, mikäli aikoinaan lääniuudistuksessa olisi poistettu kunnat eikä läänit. Nyt kunnat säilyvät ja saamme niiden päälle 18 itsehallintoaluetta ja 15 sote-aluetta, joiden tuottavuus ja tehokkuus jää asiantuntijoiden arvioiden mukaan selvästi heikommaksi kuin viiden alueen.

Tämä kertoo vakavasti siitä, ettei kriisitietoisuus ole Suomessa vieläkään riittävän suurta. Omat edut ja vallankäytön himmelinrakennushimo ajoivat yhteisen edun ohi. Minusta hallituskysymys olisi pitänyt olla seuraava: Saadaanko hyötyjä riittävästi kestävyysvajeen kuromiseksi? Ette tätä uhkausta kuulleet, koska se ei puolueiden pamppuja oikeasti liikuta. Vanhan kulttuurin ja vanhojen rakenteiden muodostama kitka on paha vastustaja kenelle tahansa uudistajalle, eikä tämä ole ainoastaan julkisen sektorin ongelma.

Että väsähdinkö Billnäsiin?

Tänään tulee kuluneeksi vuosi siitä kun Billnäsin ruukissa portti suljettiin ja lämmöt laskettiin ylläpitotasolle. Sattumalta tämä on myös päivä kun muutan kotini Suomesta Singaporeen. Monet ovat kysyneet, että muutanko minä Suomesta, koska väsyin ja kyllästyin ruukinomistajan hommiin Billnäsissä?

En todellakaan kyllästynyt. Billnäs on minulle intohimo! Ymmärrän, että läpimurto sen kehittämiseksi vaatii aikaa. Ymmärrän myös, että Billnäsin aika ei ole vielä mutta en ole luovuttanut, vaan jään odottamaan.

Elokuussa valmistuneen asemakaavan valitusaika päättyi äsken. Neljää valitusta käsitellään hallinto-oikeuksissa vuosia. Samalla pitäisi päästä eroon kulttuurimaisemaa pilaavista pusikoista. Puunkaatoluvat ovat samassa hallinto-oikeusprosessissa ELY-keskuksen valitettua niistä. 

Minulla on unelma, että suomalaiset olisivat rohkeiden ratkaisujen tekijöinä edes puoleksi niin tehokkaita kuin ovat valittajina. Tulevaisuus varmaankin muuttaa kaiken, mutta siihen saakka Suomi on pienten ajatusten suurvalta.

Kiinassa rakennetaan maailman pisintä ja korkeinta lasipohjaista siltaa Zhanjiajien kansallispuistoon. Kuvitelkaapa tuollainen silta Oulankajoen kuohujen ylle Kuusamoon – tai vielä suurempi.

Maailmanluokan elämys voisi tuoda Koillismaalle parisataatuhatta uutta turistia vuodessa. Jos jokainen kävijä käyttää paikan päällä 500 euroa, rahavirta nousee miljardiin euroon kymmenessä vuodessa.

Tällainen ajatus on kuitenkin liian suuri Suomeen, koska kyse on palvelusta eikä teollisuudesta. Ympäristösyiden takia torjumme kansallispuistojen ja muiden kulttuurimaisemien kehittämisen. Sitten rakennamme lähistölle tehtaan tai kaivoksen.

Suomen kannattaisi ajatella isommin. Uskon, että pienen harhailun jälkeen Suomikin löytää paikkansa ja roolissa tässä uudessa maailmassa.

Lomarahayllätys

No nyt me sitten leikataan lomarahaa! 70 prosenttia jää jäljelle. Riemukkain ylläri tässä on se, että ne yritykset jotka eivät lomarahoja maksa, velvoitetaan ottamaan käyttöön tuo sama 70 prosentin taso – siitä laskennallisesta summasta mitä ne eivät ole koskaan maksaneet.

Kävin Singaporessa ja kun tulin takaisin, kentällä uutisista käveli vastaan 160 000 euron lasku hallituksen kilpailukykypaketin tuoreimmasta käänteestä. Onnittelut yritykseni työntekijöille! He ilahtuvat varmasti tällaisesta solidaarisuuden eleestä. Mutta älkää minua kiittäkö vaan hallitusta :)

Lomarahat on voitu jättää pois työsopimuksista 90-luvun alusta lähtien. Näin ovat tehneet pääosin uusien ja kasvavien toimialojen yritykset. Siis juuri ne yritykset, jotka ovat innovoineet ja palkanneet uusia työntekijöitä samaan aikaan kun perinteinen teollisuus vähentää työpaikkoja Suomessa.

Lomaltapaluuraha on erikoinen perinne, jonka alkuperäinen tarkoitus oli estää Suomen duunareita karkaamasta töihin Volvon tehtaille Ruotsiin. Idea joka saattoi olla ihan hyvä puoli vuosisataa sitten, lisää Suomen dynaamisimpien yritysten kustannuksia nyt ja kannustaa uusien työntekijöiden palkkaamiseen joissakin muissa maissa kuin kotimaassa.

Minusta Suomen valtio päättää hassusti. Singaporessa tuetaan kasvavia toimialoja, mutta Suomi siirtää kustannusrasituksia auringonlaskun aloilta uusille aloille. Arvaatkaa, kumman maan strategia on ns. voittava strategia?

Singaporen Changin lentoasemalla eilen illalla.

Ekonomit ja inssit miettikää

En kuulu Ekonomiliittoon, mutta eroaisin jos kuuluisin. Yritykseni eivät kuulu Elinkeinoelämän keskusliittoon, mutta jos kuuluisivat niin eivät enää maanantaina.

Jos kuuluisin Ekonomiliittoon, liitto sanoisi minulle, että minun pitäisi nyt lyödä itseäni vasaralla polveen. En haluaisi mutta liiton mielestä minun pitäisi. Joutuisin eroamaan liitosta. Jättäisin toverit. Suosittelisin sitä samalla muillekin.

Ei tässä ole kuulkaa suomalaiset yhtään mitään järkeä. Samana päivänä, kun Hesari uutisoi Suomen teollisuustuotannon SUPISTUNEEN 7 prosenttia vuodesta 2010 ja Saksan teollisuustuotannon KASVANEEN samalla aikavälillä 9 prosenttia, meidän ammattiliitot uhoavat menevänsä lakkoon, joka heikentää entisestään työnantajien luottamusta tähän maahan.

Tätäkö varten ekonomit, insinöörit ja muut toimihenkilöt maksavat jäsenmaksujaan? Tämäkö toiminta on isänmaalle niinkin hyödyllistä, että valtion pitää sitä 100-prosenttisin verovähennyksin tukea?

Miettikää. Kenen etuja suuripalkkaiset järjestöjohtajat ajavat, sinun etujasi vai omiaan?

Sen jälkeen kun yhteiskuntasopimus kaatui, Suomessa on nähty lähes päivittäin uutisia tuotannon siirrosta ulkomaille. Miettikää: kiihdyttääkö lakkoilu tuotannon siirtoja Suomesta vai hillitseekö se sitä? Tarvitsetko liittoa palkkasi määrittelemiseen vai neuvotteletko sen itse?

Työttömyysturvasi voit järjestää niin sanotun Loimaan kassan kautta. Et todellakaan ole ainoa, joka miettii samaa. YTK saa lähiviikkoina runsaasti uusia jäsenhakemuksia. Ekonomiliiton, Tekniikan Akateemisten ja STTK:n jäsenliittojen maksutulot supistuvat, koska ne puolustavat suomalaisia työehtoja eivätkä suomalaista työtä.

Konsensus toimi Suomessa niin pitkään, kun ay-liike harrasti jonkinlaista tosiasioiden analysointia. Tämän päivän analyysi tarkoittaa vaikerointia siitä, kuinka välttämättömät joustot tulevat palkansaajien maksettaviksi.

En ymmärrä, miten ne voisivat tulla työttömien, sairaiden tai eläkeläisten maksettaviksi. Vai ajatteleeko ay-liike niinkin nokkelasti, että Suomen säästöt pitäisi panna mieluummin valtion kuin palkansaajien maksettavaksi?

Nyt haikaillaan sopimusyhteiskunnan perään. Siis minkä? Sen korporatiivisen järjestelmän, joka ei pystynyt kahdesti yhteiskuntasopimusta ponnistaessa sopimaan edes sitä mistä neuvotellaan.

Työntekijöiden järjestäytymisaste laskee lähes kaikissa läntisissä teollisuusmaissa. Ay-liike teki hyvää työtä Suomessa 1900-luvulla, mutta nyt siitä on meille enemmän haittaa kuin hyötyä.

Saksassa ja Hollannissa työntekijöiden järjestäytymisaste on 15 prosentin luokkaa. Se mikä riittää Saksalle eli Euroopan työllisyys- ja talousveturille, riittänee myös Suomelle.

Toverit, erotkaa! 

Kahden päivän kesäloma

Ei töissä jaksa, jos on päänsärkyä, vapinaa, väsymystä, masennusta tai muuten outo olo. Ihmisen on silloin jäätävä sairauslomalle. Kun lapsi sairastuu, äiti jää kotiin hoitamaan pienokaistaan eikä koiraakaan voi jättää yksin, jos sillä on vatsatauti.

Yllätykset kuuluvat elämään. Yrityksille ne kuitenkin aiheuttavat eriasteisia seurauksia, joita voisi sanoa vaikkapa haasteiksi.

Mitä pienempi firma, sitä varmemmin ongelmat ratkaisee yrittäjä itse. Pienyrittäjä kantaa työntekijöidensä elämää niskassaan, sanoo palvelualalla vaikuttava tuttu yrittäjä: Yrittäjä maksaa sijaisen, kun koiran vatsa menee sekaisin. Yrittäjä ottaa äkkilähdön sunnuntaitöihin, jos työntekijällä on krapula. Siinä säästää satasen, koska laki ei pakota yrittäjää maksamaan itselleen sunnuntaikorvauksia.

Lepoon ei ole varaa. Tunnen useammankin yrittäjän, joka ei tänä kesänä pitänyt lomaa yhtä tai kahta päivään enempää. Lomailevan korporaatio-Suomen ja yrittäjien välillä on dramaattinen ero.

Yrittäjät tykkäävät työstä. Monet suorastaan rakastavat reipasta työntekoa. Työn tarjoaminen toisille ihmisille on kuitenkin suuri riski pienelle yritykselle. Se pitäisi tehdä mahdollisimman helpoksi, jotta pienyrittäjät uskaltaisivat palkata ensimmäisiä, toisia ja kolmansia työntekijöitä. Heidän yksityiselämäänsä kuuluvien ja sinänsä valitettavien murheiden seurauksiin pitäisi löytää jokin muu malli kuin se, että kaikki kaatuu yrittäjän niskaan

Ylihuomenna on Suomalaisen yrittäjän päivä. Silloin pidetään paljon juhlapuheita. Lehdet kirjoittavat ja tv-studiossa jutellaan mukavia. Yleensä nämä yrittäjyyskeskustelut ovat hyvin pinnallisia. Mieleen on jäänyt eräs YLEn suurella vaivalla järjestämä yrittäjyysilta, josta tuli sosiaaliturvailta.

Harvoja päättäjiä kiinnostaa oikeasti, miten yrittäjät jaksavat ja mitä he haluaisivat.

Yrittäjät eivät esimerkiksi tarvitse pitkiä lomia tai parempaa sosiaaliturvaa – sitä että valtio maksaa heidän palkkansa. Sen sijaan yrittäjä toivoo, että talous pyörii iloisesti ja asiakas maksaa yrittäjälle palkan. Että yrittäjä saa keskittyä siihen mikä on kaikkein tärkeintä. Ettei aika ja energia tuhraannu säätämiseen lippujen ja lappujen parissa. Siitä yrittäjät näkevät märkiä unia, sujuvasta työnteosta.

Suomessa on kymmeniä tuhansia pienyrittäjiä. Yrittäjien avautumisia ei juuri nähdä julkisuudessa, koska he eivät halua valittaa.

Yhteiskuntasopimuksen vääntöjä nämä ihmiset seurasivat epäuskoisina ja turhautuneina. Kabineteissa puhuttiin viiden prosentin joustoista, kun tuhannet yrittäjät huomaavat yrittäjätulonsa romahtavan tänä vuonna 50 prosenttia.

Monet yrittäjät lopettavat vaikeina aikoina kokonaan palkanmaksun itselleen ja elävät säästöillä, jotka voivat maksaa palkat työntekijöille ja pitää kiinni hyvistä tyypeistä.

Yrittäjille voi tietysti sanoa, että itsehän lähdit, sehän on ammatinvalintakysymys. Voithan sinä ryhtyä virkamieheksi, jos et jaksa enää yrittää. Yhteiskunnan näkövinkkelistä katsottuna asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen.

Suuret yritykset tekevät kokoonsa nähden hyvin vähän innovaatioita. Pienissä yrityksissä on se energia voima, raivo, mielikuvitus, rohkeus ja hulluus, joka voi mullistaa kokonaisia toimialoja ensin kotimaassa ja sitten koko maailmassa.

Yhdysvalloissa tämä tunnustetaan reilusti. Yrittäjät muodostavat siellä yhteiskunnan ytimen. USA:ssa kaikki ovat ylpeitä työpaikoista ja verotuloista, jotka syntyvät yrittäjäenergian myötävaikutuksella. Siellä ymmärretään, että kaikki yritykset ovat joskus olleet pieniä.

Suomessakin asenteet muuttuvat hiljalleen.

Yrittäjä ei ole enää rikollinen ja yrittäminen on juuri ja juuri sallittua, kunhan yrittäjä ei vaurastu, ei nosta osinkoja eikä laajenna toimintaa ulkomaille vaan investoi kaiken Suomeen.

Kansainvälinen liiketoiminta on hyvä, kun sen tekee insinöörivaltainen suuryritys mielellään sellaisilla teknisillä innovaatioilla, jotka valloittavat maailman niin ettei niitä tarvitse liiemmin myydä.

Suomalaista päätöksentekoa hallitsee korporatiivinen vääristymä, jonka juuret ovat vahvalla historiassa. Täällä on ajateltu aina, että hallitus, isot etujärjestöt ja suuryritykset voivat ratkaista isänmaan ongelmat ja saada investoinnit kasvuun.

En olisi tästä niin varma. Koko se porukka, joka väänsi yhteiskuntasopimusta, on osaltaan syyllinen Suomen tämänhetkiseen lamaan.

Suuret yritykset ovat irtisanoneet kymmenessä vuodessa 100 000 suomalaista työntekijää enemmän kuin ovat palkanneet. Monessa paikassa on todellakin – mielenosoittajien toivetta noudattaen – tungettu innovaatiot perseeseen ja ajettu kustannuksia väkisin alas.

Ay-joukkue on kangistunut neliraajajarrutukseen, vaikka siellä tiedetään hyvin tällaisen tyylin seuraukset. Eteläranta puolestaan haluaa helpon tien ulos tehdyistä virheistä. Kustannusten leikkaaminen on vaivattomampaa kuin uusien tuotteiden ja palvelujen kehittely.

Juha Sipilän hallitus ei ole vielä ehtinyt epäonnistua. Edellinen teki sen sijaan erittäin perusteellista työtä ollakseen tekemättä mitään talouden hyväksi. Yhteisöverokannan leikkaus oli merkittävin poikkeus tuohon passiiviseen peruslinjaan

Korporatiivinen päätöksenteko ei suosi uusia toimintatapoja, yritteliäisyyttä tai uusia toimijoita. Miksi ei? Koska status quo on loppupeleissä sekä suurten yritysten että ay-liikkeen etua. Suuremmat tulot kakusta kelpaavat, mutta rohkeus ei riitä kakun kasvattamisen kannalta välttämättömään innovointiin. Innovaattorithan saattavat onnistuessaan tulla tuhonneeksi jotakin vanhaa ja suurta.

Suomi on nyt tullut siihen pisteeseen, jossa tämänkaltaiseen typeryyteen ei ole enää varaa. Yrittäjät ovat turhautuneet käsittämättömään saamattomuuden aikaan, joka syö luottamusta ja energiaa. Jotkut jo miettivät mielessään, onko verojen maksu enää mielekästä. Päättyisikö tämä raskas aika nopeammin, jos yrittäjät siirtyisivät suurella joukolla Viroon?

Yrittäjien ponnistelun ansiosta Suomi voi maksaa palkkaa ELY:n, elintarviketurvallisuuden, paloturvallisuuden ja työsuojelun virkamiehille, jotta he voivat vaikeuttaa yrittäjien toimintaa. Yrittäjäsuojelua ei ole tietenkään järjestetty mitenkään, ja mahdollistaminen on outo asia useimmille byrokraateille.

Jos yrittäjä pyytää virkamieheltä harkintaa (johon laki tämän suorastaan velvoittaa), virkamies yleensä sanoo että asia ei ole minun ongelmani vaan sinun – mene puhumaan lainsäätäjille. Estäminen kuuluu virkamiehen tärkeimpiin tehtäviin, vaikka Suomi elää siitä että asioita mahdollistetaan.

Luottamus on talouden polttoaine, se voima jonka varassa yrittäjä tekee päätöksiä.

Kirjoittaja juhlistaa Management Eventsin 

Amsterdamin toimiston 10-vuotista toimintaa.

Jotkut yrittäjät voittavat, kun kauppojen aukioloajat vapautetaan, ja jotkut häviävät. Olennaisempaa on kuitenkin se, että tässä maassa alkaa tapahtua. Kun hallitus tekee ripeästi kymmenen tai kaksikymmentä päätöstä yrittäjyyden hyväksi, Suomen uusi nousu voi alkaa.

Yhdenkään kampaamoyrittäjän ei pitäisi enää joutua maksamaan virkamiehille sataa euroa siitä ilosta, että pääsee harjoittamaan ammattiaan Suomen itsenäisyyspäivänä.

Itsenäisyyden etulinja ei kulje enää Kannaksella vaan valtion tulo- ja menoarvion viimeisellä rivillä. Mitä enemmän pystymme vapauttamaan yrittäjän energia ja poistamaan hänen arjestaan kitkaa, sitä paremmin menestyvät myös yrityksen työntekijät, hänen kotikuntansa ja Suomen valtio.

Unelmointi ei tee Suomesta monikulttuurista

Suomi ei muutu monikulttuuriseksi sillä tavalla, että monikulttuurisuuden puolesta osoitetaan mieltä. Monikulttuurisuus toteutuu, kun maahan muuttaa ihmisiä eri kulttuureista.

Suuri osa niistä suomalaisista, jotka tuomitsevat immoset ja hänen hengenheimolaisensa, eivät oikeasti halua nähdä täällä mitään muuta kuin sinisilmäisiä elovena-hahmoja ja muutamia hassuja kiintiöpakolaisia. Viimeksi mainitut suostutaan ottamaan, ettei Suomen maine menisi.

Monikulttuurisuudesta on helppo lausua kauniita sanoja. Immostelijoihin on luontevaa purkaa monenlaisia turhaumia kesän kehnosta säästä alkaen.

Mutta kun porukalle sitten koittaa tilaisuus ryhtyä aitoihin toimiin monikulttuurisuuden edistämiseksi, enemmistö kääntää selkänsä ja siirtää puheen grillaukseen tai mustikkaämpäriin.

Tiedoksi kaikille: Suomi estää aktiivisesti työstä kiinnostuneiden ihmisten muuttoa EU/ETA-alueen ulkopuolisista maista. Tässä maassa maahanmuuttajien osuus on viitisen prosenttia väestöstä, puolet siitä mitä Islannissa ja Tanskassa. Norjassa heitä on kolminkertainen määrä ja Ruotsissa neljä kertaa se mikä meillä.

Maailman dynaamisimmat kansakunnat Yhdysvallat, Sveitsi ja Singapore ovat monikulttuureja, kuten myös Kanada, Britannia, Ruotsi, Saksa ja Hollanti. Niiden menestys perustuu rotujen törmäyksiin ja sekoittumiseen, joka rikastaa mutta on joiltakin osin myös kitkainen ja kaoottinen.

Suomi muistuttaa enemmän monokulttuureja, sellaisia lintukotoja kuin Valko-Venäjä ja Pohjois-Korea. Maamme on onnistunut tehokkaasti hylkimään uusia ihmisiä, ajatuksia ja tapoja. Viimeiset yhteiskunnalliseen menestykseen yltäneet maahanmuuttajat (Fazerit, Pauligit ja Sinebrychoffit) saapuivat Suomeen 1800-luvulla – jos muutamia urheilun ja viihteen tähtiä ei lasketa.

Oman yritykseni Management Eventsin riveissä työskentelee Helsingissä pitkälle toistakymmentä kansallisuutta. Monikulttuurisuus on ollut rikkaus, joka on auttanut meitä kansainvälistymään. Se tuskin olisi onnistunut ilman heitä: lahjakkaita ja ahkeria ihmisiä, jotka ovat syntyneet jossakin muualla.

Ulkomaalaisten ihmisten palkkaaminen suomalaiseen firmaan ei ole kuitenkaan ihan yksinkertainen juttu. Suomi on päättänyt, että tähän maahan ei saa tulla töihin ETA-alueen ulkopuolelta ilman hidasta ja byrokraattista tarveharkintaa. Se on tehokkaasti estänyt työperäisen maahanmuuton. Tulematta ovat jääneet niin ihmiset kuin heidän ideansakin.

Suomen on hyvä kantaa vastuunsa pakolaisista. Sen lisäksi meidän on avattava rajat työperäiselle maahanmuutolle.

On vaikea nähdä, miten kieltä ja kulttuuria ymmärtämätön ulkomaalainen voisi voittaa kantasuomalaisen kilpailussa työpaikoista. Jos joku pitää tällaista huolestuttavana uhkakuvana, minä huolestun puolestani siitä, miten heikkona hän pitää kantasuomalaisen työmoraalia ja asennetta.

Monikulttuurisuuteen liittyvä keskustelu on jokseenkin hyödytöntä, jos se ei johda mihinkään muuhun kuin omahyväiseen tyrmistelyyn. Monikulttuurisuutta ei tueta unelmoimalla, päivittelemällä tai päätä aukomalla vaan rajoja aukomalla.

Siksi pyydän teiltä, rakkaat suvaitsevaisuuden ystävät: Kun tuomitsette Immosen ja hänen kavereidensa puheet, kertokaa samalla kuinka nopeasti poistaisitte työperäisen maahanmuuton tarveharkinnan ja kuinka moninkertaiseksi maahanmuutto voisi mielestänne nykyisestä kasvaa.

Blogi on kirjoitettu Tbilisissä, ikkunattomassa hotellihuoneessa, jossa on yhtä paljon näköaloja kuin Suomen monikulttuurisuuskeskustelussa tällä hetkellä.